B2B –VAIKUTTAJIEN DREAM TEAMIMME

Bonfire Agencyn tavoitteena on saavuttaa asema Suomen suurimpana BtoB-vaikuttajamarkkinoinnin verkostona vuoden 2018 aikana.

B2B-vaikuttajamme ovat tarkoin valikoituja Suomen kovimpia bisneselämän asiantuntijoita ja mielipidevaikuttajia omilla toimialoillaan. Osa vaikuttajistamme löytyy alla olevasta galleriasta. Teemme vaikuttaja-matchmakingin kuitenkin aina asiakas- ja tapauskohtaisesti, joten omaan kampanjaasi sopivin vaikuttaja saattaa hyvin löytyä myös Bonfiren vaikuttajapoolin ulkopuolelta.

 

Bonfire-pooliin kuuluvat vaikuttajat voivat julkaista asiantuntijasisältöjään uudessa Bonfire.fi -bisnesmediassa sekä erikseen sovittaessa toteuttaa myös kaupallisia yhteistyökampanjoita asiakasyritystemme kanssa. Vaikuttajamarkkinointi on parhaimmillaan silloin, kun on löydetty brändistä inspiroitunut vaikuttaja sekä kiinnostava tarina kohderyhmälle kerrottavaksi. Onko brändinne tarina vielä kertomatta?

Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä vaikuttavaa viestintää!

jukka_saksi_nelio

#Johtaminen
#Johtajuusviestintä
#Mediallistuminen
#Asiantuntijabrändi

Jukka Saksi
Johtajuusviestinnän valmentaja, Johtajaonmedia.fi
tom_laine_nelio

#SocialSelling
#LinkedIn
#EmployerBranding

Tom Laine
Somekouluttaja,
Sarjayrittäjä
sani_leino_nelio

#Socialselling
#Asiakaskokemus
#Digitaalinen markkinointi

Sani Leino
Social selling -valmentaja,
Toimitusjohtaja, SALES Consulting
mika_rubanovitsch_nelio2

#Myynti

#Myynnin johtaminen

#Ostovallankumous

#Myyntikapina

Mika D. Rubanovitsch
CEO, Suomen Johtajatiimi
Suomen johtava myyntivalmentaja
camilla_tuominen_2_nelio

#Tunteet

#Johtaminen

Camilla Tuominen
Tunnekouluttaja & kirjailija
CEO, Emotion Tracker
jenna_perus_nelio

#Videomarkkinointi

#Inbound-markkinointi

Jenna Perus
Modernin markkinoinnin
asiantuntija, Momondo
anna_perho_nelio

#Tiimivalmennus

#Sisällöntuotanto

Anna Perho
Sisällöntuottaja
Valmentaja, Yrittäjä
alf_rehn_nelio

#Innovaatio
#Luovuus
#Johtajuus

Alf Rehn
Professori, University of Southern Denmark
susanna_rantanen_nelio

#Vaikuttavampi työnantajabrändi
#Tarinallistettu brändi
#HR-markkinointi

Susanna Rantanen
Co-Founder & CEO,
Emine Oy
juho_koli_nelio2

#Digitaalinen rahoittaminen
#Asiakaspalvelu
#Pankkiliiketoiminta

Juho Koli
Liiketoimintajohtaja
Säästöpankkiryhmä
Kirsi_Larkiala_Nelio

#Finanssiala

#Fintech

#Yrityspankki

#Rahoitus

Kirsi Larkiala
Board Executive, Financial Services
Fintech Global Top100 Influencer
antti_merilehto_nelio2

#AI

#Tekoäly

Antti Merilehto
AI-tietokirjailija
Maajohtaja, FinchFinland
villy-lindfelt-nelio

#Juridiikka

#Tietosuoja

Villy Lindfelt
Juristi, yrittäjä
Lakius
jarkko_kurvinen_nelio

#B2B-markkinointi

#Mielipidejohtajuus

#Tietosuoja

Jarkko Kurvinen
Tietokirjailija, Markkinointipäällikkö palveluna
elina_koivumaki_nelio

#Markkinointijuridiikka
#GDPR
#Asiakaskokemus
#Henkilöbrändäys

Elina Koivumäki
Laulava lakinainen,
Perustaja, Lexperience
Juho_Toivola_nelio

#Työelämä
#Psykologia
#Rekrytointi

Juho Toivola
Toimitusjohtaja,
Digital Minds Oy
mikko_piippo

#Analytiikka
#Markkinointi
#Digi

Mikko Piippo
Perustaja,
Hopkins Oy
Susanna_Paloheimo_nelio

#Asiakaskokemus

#Digitalisaatio

#Markkinointi

#Viestintä

Susanna Paloheimo
Yrittäjä ja innostaja
Mainemylly Suhina Oy
paivi_kangasmaki_nelio

#Ansaintamalli

#Digitalous

Päivi Kangasmäki
Founder
BackedByCFO
jussi_salonen_nelio

#Kansainvälistyminen

#Kuluttajabrändit

#Kasvu

Jussi Salonen
Chief Operating Officer & Partner, Goodio
nelli_lahteenmaki_nelio

#Hyvinvointi

#Teknologia

#Yrittäjyys

Nelli Såger
CEO & Co-Founder
Fifth Corner Inc.
mikko_kuitunen-nelio

#Johtaminen
#Motivaatio
#Älykkäät tiimit

Mikko Kuitunen
Perustaja,
Vincit
joni_jaakkola_nelio

#Työhyvinvointi
#Personaltraining

Joni Jaakkola
Hyvintinvointialan yrittäjä ja luennoitsija
Mikko_Seppa_nelio

#Markkinointi

#Inbound-markkinointi

Mikko Seppä
Sarjayrittäjä, Kirjailija
Perustaja, AdvanceB2B
tom_westeren_nelio2

#Henkilöbrändäys

#Johtaminen

#Valmennus

Tom Westerén
Henkilöbrändääjä
Toimitusjohtaja, Brandini Oy
niina_ratsula_nelio

#Yritysetiikka

#Yrityskulttuuri

#Compliance

Niina Ratsula
Director, Ethics & Compliance
Kemira Oyj
TBWA_Markus_Nieminen_2-YES_preview

#Markkinointi

#Strategia

Markus Nieminen
Content Director & Creative Director, TBWAHelsinki
janne_gylling_nelio

#UX

#Design

Janne Gylling
Creative / Partner
Moretag Agency
Haluatko mukaan verkostoon?