Webinaarit ajatusjohtajuuden rakentamisen keinona

Webinaarit ovat mainio keino ajatusjohtajuuden rakentamisessa! Koska ajatusjohtaja on oman toimialansa suunnannäyttäjä, hänen on tärkeä avata keskusteluja ja viedä niitä aktiivisesti eteenpäin. Tähän webinaari tarjoaa loistavan mahdollisuuden; sekä host että vieras saavat väylän osallistua sellaisten aihepiirien keskusteluihin, joissa he haluavat kasvattaa omaa ajatusjohtajuuttaan. Webinaarien kautta saa lisäksi näkyvyyttä ja keinon lisätä omaa uskottavuuttaan keskustelijana. Myös […]

3 syytä siihen, miksi webinaareilla parannetaan B2B-yrityksen myyntiä

Webinaarit ovat varmasti tulleet useimmille tutuksi viimeisen puolentoista vuoden aikana, kun yritykset ovat siirtäneet livetapahtumiaan virtuaalisiksi. Webinaari on siis kuin seminaari, tapahtuma, paneelikeskustelu tai keskustelutilaisuus, mutta verkossa. Webinaari sopii kuitenkin perinteistä livetapahtumaa paremmin kiireisen asiantuntijan kalenteriin, sillä webinaariin siirtymiseen menee vain muutaman klikkailun verran aikaa, ja sen voi myös katsoa tallenteena silloin, kun sinulle parhaiten […]

Yrityspodcast-tutkimus 2021: Yrityspodcasteilta toivotaan rohkeutta ja riskinottoa

Yrityspodcast-webinaari

Podcast-kenttä voi tällä hetkellä erittäin hyvin ja valikoimaa löytyy. Kuuntelija voi halutessaan syventyä pitkään asiantuntijakeskusteluun, keveämpään viihteeseen, tiukasti käsikirjoitettuun tai taidokkaasti johdettuun, mutta iloisesti rönsyilevään keskusteluun. Tilaa ääniaalloilla kuitenkin vielä on. Erityisesti tarkasteltaessa yrityspodcastien tarjontaa. Teimme yhdessä Taloustutkimuksen kanssa vuoden 2021 alussa tutkimuksen yrityspäättäjien podcast-kuuntelutottumuksista. Tutkimuksessa selvisi, että yrityspodcastit herättävät kaupallista mielenkiintoa yrityksiä kohtaan sekä […]

Livestriimaus tuo ihmisiä yhteen myös etäaikana

Meri Parkkinen

Kirjoittaja on Bonfire Agencyn tuotanto- ja viestintäkoordinaattori Meri Parkkinen.  Nyt kun korona-arkea on eletty jo pidemmän aikaa, olen alkanut karsastaa ajatusta, että verkossa toteutetut tapaamiset olisivat korvike, vaihtoehto B. Sehän on itseasiassa webinaarien ja virtuaalitapahtumien vähättelyä! Livestriimatut virtuaalitapahtumat voivat olla samalla tavalla innostavia, ajatuksia herättäviä ja ihmisiä yhdistäviä tilaisuuksia siinä missä aamukahvihetket, kirjajulkkarit ja keskustelutilaisuudet […]

Bonfire-webinaari: Yrityspodcastit markkinoinnin keinona

Podcastien suosio Suomessa on kasvanut tasaisesti viime vuosina. Oman podcastin tuottaminen on yrityksille erinomainen keino brändimielikuvan muodostamiseen, asiakkaiden sitouttamiseen ja liidien hankkimiseen. Yrityspodcastit mahdollistavat yrityksen henkilöstön esiin tuomisen aidommin ja persoonallisemmin puheen kautta, kuin esimerkiksi tekstimuodoissa, ja näin yrityksestä luodaan helpommin lähestyttävää ja samaistuttavaa mielikuvaa sekä edesautetaan henkilökohtaisemman siteen luomista asiakkaisiin. Tässä Bonfire-webinaarissa ”Yrityspodcastit markkinoinnin […]

Miten webinaarit voivat vauhdittaa B2B-yrityksen myyntiä?

webinaarit

Elämme poikkeuksellista aikaa ja moni yritys on jo huomannut, että vanhat tavat tehdä myyntiä ja markkinointia eivät toimi entiseen tapaan. Ketterimmät ovat siirtyneet digitaalisiin kanaviin ja vieneet esimerkiksi live-tapahtumat verkkoon online-seminaareiksi tai webinaareiksi. Meillä Bonfirella webinaareja on hyödynnetty myynnin vauhdittajina jo pitkään. Järjestimme viime viikolla oman webinaarin aiheesta “Webinaarit myynnin vauhdittajina”. Webinaarin asiantuntijoina olivat Meltwaterin […]

Webinaaritallenne: B2B-vaikuttajamarkkinoinnin ABC

Bonfire Agency perustajaosakkaat Laura Pääkkönen ja Maria Sillanpää

Bonfire Agencyn perustajaosakkaat Laura Pääkkönen ja Maria Sillanpää pitivät live-webinaarin B2B-vaikuttajamarkkinoinnin mahdollisuuksista 21.5.2019.  Kuluttajille suunnattua vaikuttajamarkkinointia on tehty Suomessa menestyksekkäästi jo vuosia lifestyle-bloggareiden ja some-vaikuttajien avulla. Voiko vaikuttajamarkkinointi toimia myös B2B –brändeillä? Kyllä voi. Webinaarissa kerromme miten B2B-yritykset voivat hyödyntää vaikuttajamarkkinointia omassa liiketoiminnassaan ja avaamme samalla konkreettisia B2B -case-esimerkkejä. Webinaarissa vastaamme mm. näihin kysymyksiin: Miksi ja miten […]