henna lahtinen

Studion ulkopuolella äänitettävät podcastit

Vaikka podcastit äänitetään perinteisesti äänitysstudiossa tai etäyhteyksin, nämä eivät suinkaan ole ainoa mahdollinen tapa tehdä podcastia. Miltä kuulostaisi kävelylenkin aikana nauhoitettava podi? Entä mitä seikkoja täytyy pitää mielessä, kun poistutaan studion olosuhteista?

Studion ulkopuolella äänitettävän podcastin yksi kiistaton etu on se, että äänityshetkestä tulee usein rennompi. Jos nauhoitukset tehdään vieraalle merkityksellisessä paikassa tai kävelylenkin lomassa, mahdollinen jännittäminen unohtuu nopeammin kuin ammattimaisessa studiossa. Keskusteluun tulee aina luonnollisia hiljaisuuksia ja mietintätaukoja – liikkeellä ollessa nämä eivät tunnu yhtä kiusallisilta kuin hiirenhiljaisessa podistudiossa.

Esimerkiksi Bonfiren WalkCast-podcastia äänitetään aina studion ulkopuolella:

”WalkCast-tyylinen kävelykeskustelu on mielletty vieraiden osalta miellyttäväksi kokemukseksi. Tämä on otettu etukäteen huomioon, sillä mikäli vieras kokee olonsa rennoksi ja luottavaiseksi, hän yleensä tuottaa myös autenttisempaa, rehellisempää, ja yksinkertaisesti mielenkiintoisempaa sisältöä”, kertoo Bonfire.fi-bisnesmedian päätoimittaja ja WalkCastin host Harri-Pekka Pietikäinen.

Myös kuulija pääsee syvällisemmin sisälle keskusteluun, kun hänetkin tavallaan viedään jonnekin tiettyyn paikkaan. Podcastissa ei voi konkreettisesti näyttää yleisölle mitään visuaalista, siksi tunnelmaa kannattaa luoda taustaäänien avulla. Videoilla katsojat pääsevät automaattisesti näkemään, missä keskustelijat ovat, mutta audiossa saman efektin luomiseen on nähtävä vähän enemmän vaivaa. Podcastin tekeminen muualla kuin studiossa on hyvä tehokeino esimerkiksi silloin, kun tarkoitus on tehdä henkilökohtaisempi haastattelu. Kun käytössä on oikeanlainen äänityskalusto, äänityspaikkojen valinnassa voi käyttää todella paljon omaa luovuutta.

Podcastiin voi hyvin yhdistää sekä studiossa että sen ulkopuolella äänitettyä materiaalia. Tällöin molemmista saa parhaat puolet: studion äänenlaadun ja keskustelua rikastuttavan muun äänimaailman. Ulkopuolisilla äänimaailmoilla voi myös keventää keskustelua, joka olisi muuten hyvin asiapitoinen. Miltä kuulostaisi taustalla kuuluvat luontoäänet, kun keskustelu pyörisi meri-tai metsäteollisuuden ympärillä? Tällaisessa tapauksessa nämä äänet voisivat myös korvata perinteisemmät musiikkijinglet ja olla omalla tavallaan rytmittämässä keskustelua luomalla taukoja.

Miten taklata tekninen toteutus?

Kun äänitys tehdään muualla kuin studiossa, äänenlaadullisiin seikkoihin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Erilaiset mikrofonit sopivat eri tarkoituksiin ja väärä valinta voi pahimmillaan pilata koko podcastin. Jos nauhoitushetkellä halutaan liikkua ulkona tai tehdä jotain toiminnallista, nappimikit toimivat hyvin ja tallentimeksi sopii esimerkiksi Zoom h6 tai muu pieni mukaan otettava tallennin. Jos ulkona taas äänitetään pelkkää puhetta ilman liikettä, kapulamikeilläkin pärjää. Kun halutaan saada nauhalle vain esimerkiksi metsän luontoääniä, kalustona toimii haulikkotyylinen mikrofoni tai muu taustaäänien tallennukseen tarkoitettu kapulamikki. Nappimikit on suunniteltu niin, että ne tallentavat hyvin puheääntä eli ne eivät ole paras vaihtoehto pelkkien luontoäänien tallentamiseen. Eli jo yhdessä podcast-jaksossa voi olla tarpeen käyttää useampaa erilaista mikkiä! Mitä tahansa kalustoa käytätkin, tärkeintä on hankkia mikrofoneille asianmukainen tuulensuoja, joka auttaa poistamaan audioraidasta häiritsevää huminaa. Ilman tuulensuojaa äänitettäessä mikrofoniin voi päästä liikaa tuulta, jolloin äänestä voi olla vaikea saada selvää ja kuuntelukokemus kärsii.

Jo ennen äänityksiä kannattaa pohtia, kuinka paljon haluaa hallita podcastiin tulevaa äänimaailmaa. Esimerkiksi aivan Helsingin ydinkeskustassa on mahdotonta kontrolloida taustalta kuuluvia ääniä. Jos tällaisessa ympäristössä nauhoitettua podcastia haluaa editoida sisällöllisesti paljon, haasteita voi tulla. Studiossa taustaäänet pysyvät koko ajan stabiileina, jolloin kahden eri klipin välistä leikkauskohtaa ei kuula. Kun äänitetään ulkona, taustaäänet vaihtelevat koko ajan ja kahden eri klipin yhteen liittäminen voi helposti kuulua lopputuloksessa, jolloin kuuntelukokemus ei ole aivan saumaton. Toisaalta ulkona tai luonnossa äänitetty podcast voi toimia hyvinkin pienellä editoinnilla, jolloin sisältö on todella autenttista. Kuulijalle voi olla mielenkiintoista kuulla, mitä ympäristössä tapahtuu, eli kaikkia äänen epäpuhtauksia ei ole edes tarpeen yrittää karsia pois.

”WalkCast perustuu avoimuuteen ja rehellisyyteen, joka konkretisoituu siinä, että jaksoja ei editoida lainkaan. Käytännössä kaikki mitä keskustelun aikana tapahtuu, jää nauhalle. Joskus se voi olla ohi ajava auto, toisinaan vastaan tullut tuttava”, Harri-Pekka Pietikäinen kuvailee.

Kiinnostaako studion ulkopuolella äänitettävä podcast? Ota yhteyttä!

Ota yhteyttä

Henna Lahtinen

Henna Lahtinen

Asiakkuuspäällikkö | +358 40 508 0314 | henna.lahtinen(at)bonfire.fi

Jaa kirjoitus somessa