Podcast podcasteista banneri

Podcast podcasteista: Miten podcast käsikirjoitetaan?

Tässä sarjassa Bonfiren podcast-tuotannoista vastaava Laura Trémouille käsittelee podcastin tekemisen eri vaiheita, kuten konseptointia, vieraiden valintaa ja markkinointia. Tällä kertaa Laura kertoo, miten podcast käsikirjoitetaan sekä avaa haastattelun perusteita.

Ensimmäinen asia yksittäisen jakson käsikirjoittamisessa on palauttaa mieleen sille asetettu tavoite sekä kohderyhmä. Mitä lisäarvoa tällä jaksolla halutaan kuuntelijoille tarjota? Ylös kannattaa kirjata jakson pääviesti, joka jaksolla halutaan kohderyhmälle välittää.

Rakennetta suunnitellessa on hyvä pitää mielessä jakson tavoiteaika. Tavoiteaika voi vaihdella aina kymmenestä minuutista jopa useampaan tuntiin. Tämä riippuu täysin podcastin tyylistä ja siitä, millaista keskustelua jaksossa tavoitellaan, sekä kuuntelijoiden tavasta kuunnella podcastia. Jos podcastia oletettavasti kuunnellaan esimerkiksi kotitöitä tehdessä tai lenkillä, jakson oletetaan kestävän ainakin puoli tuntia.

“Ei ole väärin tehdä kymmenen minuuttista podcastia, eikä ole väärin tehdä tunti kymmenen minuuttista podcastia. Osa maailman suosituimmista podcasteista on parituntisia. Mutta silloin sen sisällön tulee olla timanttista, että sen ajan jaksaa podcastin parissa viettää”, Trémouille sanoo.

Jakson pääteema jakautuu käsikirjoittaen alateemoiksi

Rakenteen selkeyttämiseksi podcast kannattaa jakaa pääteeman sisällä alateemoihin. Jos podcast käsittelisi esimerkiksi hyvinvointia, voisi jakso jakautua kolmeen alateemaan: lepoon, liikuntaan sekä ravintoon.

Alateemoilla syntyy jakson runko, jonka avulla host saa hahmotettua myös käytettävissä olevaa aikaa. Jos tavoitteena on puolen tunnin jakso, ja äänityksissä huomaa keskustelun edelleen olevan vasta ensimmäisessä jaksossa käsiteltävässä aiheessa, kun aikaa on mennyt jo vartti, tietää viimestään siirtyä eteenpäin.

“Se, kuinka tarkka käsikirjoitus jaksolle kannattaa tehdä, riippuu ihmisestä. Toisille riittää, että on mietittynä nämä kolme alateemaa, joista lähteä keskustelemaan. Jotkut taas haluavat tarkemman käsikirjoituksen”, Trémouille avaa käsikirjoituksen monia tapoja.

Käsikirjoitus kannattaa kirjoittaa tarkemmin, kysymysten tarkkuudella, varsinkin silloin, kun podcastia on tekemässä ensimmäistä kertaa. Jos äänitystilanne jännittää, valmiiksi mietityt kysymykset tarjoavat tukea ja keinon päästä keskustelussa eteenpäin.

Podcast on parhaimmillaan rentoa keskustelua

Suositut podcastit ovat hyvin harvoin tiukkoja haastattelutykityksiä tai suoraan paperista luettua vuoropuhelua. Podcastissa kannattaakin pyrkiä löytämään aidon keskustelun flow. Tarkka ja tiukka kysymysrunko voi toisinaan hankaloittaa rennon keskustelun aikaansaamista.

Se on vaikeaa, ja sitä oppii tekemällä. Usein keskustelunomaisuus onnistuu, kun studiossa ei ole yksin vaan keskustelua käy vieraan kanssa. Mutta suosittelen varsinkin aluksi tukeutumaan näihin valmiiksi mietittyihin kysymyksiin, jos on epävarma”, Trémouille sanoo.

Jotta keskustelu pysyy luontevana, kannattaa kysymysten sijaan edetä aiheessa alateemojen mukaisesti ja tukeutua ennakkoon tehtyihin kysymyksiin vain silloin, jos ei keksi mitä sanoa seuraavaksi. Näin hostina tulee kysyneeksi hetkessä mieleen tulleita kysymyksiä, eikä tilanteesta tule yksitoikkoinen. Taitava host on keskustelussa läsnä ja käyttää ennakkoon valmisteltuja kysymyksiä vain apuvälineenä, jos keskustelu meinaa tyrehtyä tai eksyä sivuraiteille.

Avoimet kysymykset pitävät keskustelua yllä

Podcastin vieraalta kannattaa kysyä avoimia kysymyksiä. Johdattelua ei kannata pelätä, vaan hostina voi rohkeasti mennä kohti sitä, mistä haluaisi vieraansa puhuvan.

Jos haastattelukysymysten miettiminen tuntuu hankalalta, voi rungoksi hahmotella tarinan kaaren: mikä on aiheen historia, missä ollaan nyt ja miltä tulevaisuus näyttää?

“Jos minun pitäisi antaa jokin hyvä rakenne-esimerkki, niin tämän avaamani asiaosuuden lisäksi miettisin terävää aloitusta ja loppuhuipennusta”, Trémouille sanoo. Aluksi on tärkeää esitellä podcastin host sekä vieraat, mutta lisäksi olisi hyvä tarjota kuulijoille jokin koukku, johon tarttua. Esimerkiksi Podcast Podcasteista alkaa aina lupauksella tarjota kuulijoille vinkkejä, joiden avulla onnistuu myös oman podcastin aloittaminen.

Loppuhuipennuksena voi olla jokin yllättävä tai henkilökohtaisempi kysymys vieraalle.

“Yhdessä lemppari podcastissani, The Impact Theoryssa, host kysyy joka jakson lopussa vieraaltaan “What’s the impact you wanna have on the world?” Ja sieltä tulee aina vastauksia, jotka kertovat jotain myös vieraasta jollakin henkilökohtaisella tasolla”, Trémouille antaa esimerkin.

Suunnittele ja valmistaudu, mutta älä jumiudu liikaa käsikirjoitukseen

Vaikka podcastin kysymykset olisi kirjoittanut etukäteen, hukataan formaatin idea, jos studiossa ei synny aitoa keskustelua. Kysymyksiä ei kannata yrittää käydä väkisin läpi, sillä näin unohtaa usein kuunnella tarkasti vierasta – sekä hukkaa hyvät paikat kysyä tarkentavia kysymyksiä. Tyypillinen moka on kirjoittaa liikaa kysymyksiä ennakkoon.

“En ole koskaan ollut nauhoituksissa, joissa olisi ollut liikaa aikaa. Se loppuu aina kesken”, Trémouille kertoo.

Äänitystilanteessa tulisi pystyä päästämään irti kysymyksistä ja keskittyä huolehtimaan podcastille valitusta teemasta sekä tavoitteesta. Hostin on hyvä heittäytyä keskusteluun, mutta podcastille suunniteltu pääviesti on hyvä pitää kirkkaana mielessä. Näin podcastista löytyy punainen lanka, joka pitää jakson rakenteen kasassa.

Jos kiinnostuit yrityspodcastin tekemisestä, lataa itsellesi Timanttisen yrityspodcastin ABC -opas, josta löytyy kattavasti infoa alkuun pääsemiseksi.

Mikäli sinulla herää toiveita jaksojen teemoista tai kysymyksiä ihan mihin tahansa podcastaamiseen liittyvästä, Lauralle voi laittaa viestiä esimerkiksi LinkedInissä. Laura vastailee kysymyksiin suoraan, mutta nostaa niitä myös mukaan tuleviin jaksoihin.

Joko kuuntelit sarjan edellisen jakson “Kuinka valita podcastin host ja vieraat?”

Ota yhteyttä

Laura Trémouille

Laura Trémouille

Projektipäällikkö | +358 40 848 5641 | laura.tremouille(at)bonfire.fi

Jaa kirjoitus somessa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin