Meri Parkkinen

Livestriimaus tuo ihmisiä yhteen myös etäaikana

Kirjoittaja on Bonfire Agencyn tuotanto- ja viestintäkoordinaattori Meri Parkkinen. 

Nyt kun korona-arkea on eletty jo pidemmän aikaa, olen alkanut karsastaa ajatusta, että verkossa toteutetut tapaamiset olisivat korvike, vaihtoehto B. Sehän on itseasiassa webinaarien ja virtuaalitapahtumien vähättelyä!

Livestriimatut virtuaalitapahtumat voivat olla samalla tavalla innostavia, ajatuksia herättäviä ja ihmisiä yhdistäviä tilaisuuksia siinä missä aamukahvihetket, kirjajulkkarit ja keskustelutilaisuudet samaan tilaan kerääntyenkin. Ja on niissä sellaisiakin hyviä puolia, joita kasvokkain tavaten ei voi edes saavuttaa, kuten se, että verkossa tapahtumaan on helppo osallistua mistä päin maailmaa tahansa, ja tilaisuudesta saa tallenteen myöhempää hyödyntämistä varten.

Webinaari on varmasti monelle tuttu sana – sehän on niin kuin seminaari tai keskustelutilaisuus, mutta verkossa. Samoin virtuaalitapahtuma on, nimensä mukaisesti, tapahtuma, joka järjestetään virtuaalisesti. Siinä missä seminaariin tai verkostoitumistilaisuuteen osallistuessa aikaa menee paikasta toiseen liikkumiseen, verkossa järjestettyyn tapahtumaan osallistuminen on helpompaa. Aikatauluun on helpompi tehdä oikeasti tunnin kokoinen kolo, kuin raivata aikaa myös paikan päälle siirtymiseen.

Livestriimaus mahdollistaa yleisön osallistumisen reaaliajassa

Miten virtuaalitapahtuman livestriimaus sitten eroaa vanhasta tutusta webinaarista? Webinaari on paikallaan silloin, kun keskeisempää on asiantuntijoiden keskustelu. Tällöin yleisön ajatellaan olevan pääasiassa kuuntelijan roolissa. Virtuaalitapahtumassa osallistumista painotetaan webinaaria enemmän. Esimerkiksi ohjelman keskusteluosioon on suunniteltu yleisöä aktivoivia äänestyksiä ja kysymyksiä, ja yleisöllä voi olla vaikutusvaltaa ohjelman kulkuun. Yksi virtuaalisesti järjestetyn tapahtuman parhaista puolista onkin, että ääneen pääsevät tasapuolisemmin ja varmemmin kaikki halukkaat. Tilaisuudesta rakennetaan teknisellä ammattitaidolla ja huolellisella suunnittelulla aidosti sosiaalinen.

Sekä webinaarissa että virtuaalitapahtumassa on pidettävä huolellisesti mielessä yleisö. Kun webinaarissa yleisö tulee ottaa huomioon sisällöllisiä valintoja tehdessään, virtuaalitapahtumaa suunniteltaessa otetaan huomioon yleisön aktiivinen rooli. Miten aamukahveilla saadaan aikaiseksi kaikkia osallistava keskustelu, tai miten kirjajulkkareissa lukija pääsee kysymään kirjailijalta juuri niitä kysymyksiä, jotka hänen mielessään pyörivät? Teknologia taipuu tähän kyllä, enää täytyy vain suunnitella tapahtuma osallistumisen ja keskustelun sallivaksi.

Ehkä tulevaisuudessa, kun verkossa tapaaminen ei ole tilanteen luoma pakko, yritykset voisivat tapahtumaa suunnitellessaan harkita useampaa vaihtoehtoa. Onko tilaisuus todella järjestettävä kasvokkain tavaten vai voisiko virtuaalitapahtuman aikataulullinen helppous sopia tavoitteisiin paremmin? Jos verkossa kohtaaminen tuntuu hyvältä idealta, edelleen voisi valita kahdesta painotuksesta: asiantuntijoille parhaiten tilaa ja aikaa antava webinaari vai myös yleisöä aktivoiva virtuaalitapahtuma?

Tulevaisuutta odotellessa ainoa vaihtoehto on verkossa tapaaminen, joten siitä kannattaa tehdä mahdollisimman hyvä vaihtoehto!

Virtuaalitapahtumassa yleisöllä on lupa osallistua: kysyä, vaikuttaa ohjelmaan ja tavata muita. Tämä onnistuu sujuvasti kun mukana on kumppani, jolla on ymmärrystä striimausalustojen mahdollisuuksista. Lue lisää virtuaalitapahtuman tuottamisesta täältä. 

Live-tilaisuudet voi korvata myös webinaarilla tai webinaarisarjalla. Lue lisää webinaarin tuottamisesta täältä. 

Jaa kirjoitus somessa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin