Meri Parkkinen

Kuinka yrityspodcastia markkinoidaan?

Kirjoittaja on Bonfire Agencyn tuotanto- ja viestintäkoordinaattori Meri Parkkinen.

Väittäisin, että kaikista paras podcastin markkinointikeino on tehdä erittäin hyvä podcast. Se ei ehkä ole yksinkertainen tehtävä. Siitä huolimatta aion perustella, miten podcastin harkitulla sisällöllä ja kohderyhmällä, jakelusuunnittelulla ja itse podcastsisältöä tukevalla somesisällöllä tehdään pitkäikäistä ja toimivaa markkinointia.

Kun tiedät millaista podcastia teet, kuuntelijat löytävät luoksesi

Podcastin markkinointi alkaa siitä, kun sen tekijät istuvat alas pohtiakseen mitä ovat tekemässä. Vastatessaan kysymyksiin, kuten kenelle podcastia tehdään ja keitä siihen kutsutaan vieraaksi, tullaan kartoittaneeksi kohderyhmää. Samalla keskustelua ohjaa pohdinta siitä, miten tavoitellut kohderyhmät saadaan kuuntelemaan podcastia.

Jokainen blogin, sähköpostin tai minkä tahansa muun tekstin kirjoittanut tietää, että otsikon keksiminen on aina kirjoitusprosessin vaikein osa. Otsikon tulisi olla mahdollisimman lyhyt, mutta kertoa täsmällisesti sisällöstä. Plussaa saa, jos se on jollain tavalla mieleenpainuva, ehkä hauska tai muuten helposti muistettava.

Samanlaista pohdintaa voi joutua käymään myös podcastin kanssa. Hyvin keksitty nimi markkinoi itse itseään – se kertoo, mistä podcastissa on kyse, kenelle se on ja mitä se tarjoaa.

LeadCastin vieraat ovat aina johtajia ja CGI:n What’s Next -podcastissa puhutaan tulevaisuudesta. Lisäksi erityisesti jälkimmäisessä nimessä on mukana esimakua podcastin tunnelmasta – innokas ja tutkiva ”mitäs seuraavaksi?”

Podcast näkyy somessa myös tekstinä ja videona

Somessa eivätkä ne saa näkyvyyttä samoin kuin kuvat ja videot. Podcastit ovat usein syvempiä ja sitouttavampia, mutta koska ne ovat pidempiä kuin nopeasti nautittavat somesisällöt, kuulija pitää houkutella podcastin pariin.

Tässä otetaan avuksi valokuvat, mainosvideot, soundbitet eli lyhyet otteet jaksoista sekä tekstisisällöt jaksojen aiheista. Blogi joka johdattelee podcastin keskusteluun tai lyhyt videotiiseri houkuttelevat tarttumaan ennestään tuntemattomaan podcastiin. Tällaiset sisällöt ovat myös helpommin jaettavissa sosiaalisella mediassa, mikä edesauttaa jakson luonnollista markkinointikulkua kuuntelijalta seuraavalle.

Kuulostaako työläältä? Se ei välttämättä ole sitä. Kun podcastin ajatus ja keskeinen sanoma ovat selvillä ja sen hosteina toimivat aiheen asiantuntijat, podcasteja tukevat sisällöt voivat syntyä helpostikin. Pitää olla vain selkeä suunnitelma, miten ja missä näitä sisältöjä kannattaa julkaista.

Säännöllinen julkaisutahti sitouttaa kuuntelijat

Tavallisesti podcastit ovat viikoittain, joka toinen viikko tai kerran kuukaudessa ilmestyviä sisältöjä. Näiden kaikkien keskeinen pointti säännönmukaisuus: kuuntelijat osaavat odottaa seuraavaa jaksoa. Kiinnostavan sisällön julkaisutahtiin sitoudutaan, oli se sitten joka tiistai tai aina kuukauden viimeinen päivä.

Tiedätkö sen ilon, kun löytää itselle uuden podcast-sarjan, joka on ilmestynyt jo pidempään ja saa ahmia kerralla monta jaksoa? Julkaisusuunnitelulla tämän tunteen voi rakentaa kuuntelijoilleen, esimerkiksi aloittamalla uuden kauden kahden jakson voimin. Täysin uusien podcastien kohdalla tällainen alku toimii myös hyvin, sillä kuuntelijat pääsevät tutustumaan kunnolla uuden podcasthostin tai -hostien tyyliin sekä saa kunnolla kiinni siitä, mitä sarjalla on hänelle tarjota.

Podcastin ensimmäiset kuuntelijat löytyvät omasta verkostostasi

Kun aloitimme ystäväni kanssa yhdessä podcastimme teon muutama vuosi sitten, tuntui kuuntelijamäärien hahmottaminen välillä hankalalta. Tein kerran ajatusleikin, jossa ensimmäisen sata kuuntelua rikkoneen jaksomme kuuntelijat istuisivat samassa huoneessa. Sata ihmistä alkoikin tuntua isolta määrältä!

Ensimmäiset kuuntelijasi ovat lähempänä sinua kuin luuletkaan. He ovat kollegoitasi, LinkedIn-verkostoosi kuuluvia kavereita ja tuttuja, äitisi ja paras ystäväsi. Jos he pitävät sisällöstäsi, he varmasti myös suosittelevat sitä eteenpäin.

Tutustu lisää yrityspodcasteihin ja niiden tekemiseen lataamalla Laura Trémouillen ja Julia Rautiaisen koostama Timanttisen yrityspodcastin ABC -opas.

Ota yhteyttä

Meri Parkkinen

Meri Parkkinen

Tuotanto- ja viestintäkoordinaattori | +358 40 571 6587 | meri.parkkinen(at)bonfire.fi

Jaa kirjoitus somessa