Bonfire Agency

Asiantuntijoiden vinkit: kuinka sopeuttaa markkinointitoimenpiteet etätyöaikaan?

Kirjoittaja Maria Sillanpää on Bonfire Agencyn markkinointi- ja asiakkuusjohtaja. Kuvan otti Jani Utriainen.

Koronaviruksen leviäminen maailmanlaajuiseksi pandemiaksi on pistänyt nopealla aikataululla monen toimistotyöläisen arjen uuteen uskoon. Yhtäkkiä on pitänyt totuttautua kotitoimiston rutiineihin ja etätyökaluihin.

Meillä Bonfirella ei ehditty synkistellä montaa päivää myttyyn menneitä suunnitelmia ja muutamalla kuukaudella eteenpäin siirtyneitä projekteja, vaan päivitimme jo viime viikolla kaikki ajatusjohtajuuden rakentamiseen ja vaikuttajamarkkinointiin liittyvät palvelumme kotitoimistoilta tuotettaviksi etäpalveluiksi.

Omaan uutisvirtaani on osunut viime päivien aikana erinomaisia ajatuksia etätyön sujuvoittamisen osalta. Päätin koota alle muutaman Bonfire-vaikuttajan sekä meidän oman tiimin vinkit etätyöajasta selviämiseen erityisesti markkinoinnin näkökulmasta.

Tiedon Growth Marketing Lead Henna Niiranen suosittelee tuunaamaan markkinointia etätyöaikaan sopivammaksi muun muassa seuraavilla toimenpiteillä:

Henna Niiranen

  • Validoi markkinoinnin prioriteetit. Mihin suuntaan asiakkaiden liiketoiminta kääntyy? Millaista apua he juuri nyt tarvitsevat?
  • Tee sisältöinventaario. Vanhat sisällöt saattavat nousta arvoon arvaamattomaan. Mitä arkistosta löytyy, joka vastaa asiakkaiden kipupisteisiin juuri nyt joko suoraan tai muokkaamalla?
  • Tarkista ja stoppaa tai muokkaa käynnissä olevat mainokset vastaamaan muuttunutta maailmaa. Tsekkaa äänensävy ja paitsi mainosten, markkinoimiesi sisältöjen kuvat. Kättely, läheinen tiimityö tai halailu ei tällä hetkellä toimi edes kuvituskuvana.

 

Bonfiren tiimin vinkit sisällöntuotantoon ja uusiin sisältöformaatteihin etätyöaikana:

Koronaviruksen vuoksi monet markkinointipäättäjät ovat joutuneet siirtämään videokuvauksia, valokuvauksia ja yritystapahtumia kevään agendalta ensi syksyyn. Koko sisällöntuotantoa ei kuitenkaan tarvitse siirtää tulevaisuuteen, vaan kannattaa pohtia voisiko esimerkiksi videokuvaukset tai podcast-äänitykset studiossa vaihtaa etä-äänitettyyn podcastiin. Nyt jos koskaan ihmisillä on aikaa ja tarvetta kuluttaa ajankohtaisia asiantuntijasisältöjä.

Kollegani Laura Trémouille päätti testata podcastien etä-äänityksiin Zencastr-työkalua ja yllättyi positiivisesti verkon yli äänitettyjen podcastien laadusta.

Bonfire Agency tiimi

Monet tapahtumajärjestäjät harmittelevat tilaisuuksien peruuntumisia kokoontumisrajoitusten myötä, mutta ketterimmät ovat jo vieneet yritystapahtumansa verkkoon.

Yhtiökumppanini Joonas Villanen suosittelee live-tapahtumien vaihtamista online-seminaareiksi tai webinaareiksi.
Pandemian aikana online-tapahtuman tai webinaarin fasilitointi onnistuu esim. Zoomilla tai WebinarJamilla etäyhteyksin, ja esiintyjät voivat osallistua keskusteluun turvallisesti kotitoimistoiltaan.

Digiyrittäjä ja yritysvalmentaja Nina Kolari on tehnyt etätyötä jo vuosia. Nina vinkkaa omien kokemustensa pohjalta parhaat työkalut sujuvaan etätyöhön:

Nina Kolari

  • Pikaviestimet: Slack, WhatsApp, Microsoft Teams, CloudApp
  • Videoneuvottelut, -kokoukset ja suoratoisto: Google Hangouts, Zoom, Join.me, YouTube Live, Appear.in
  • Projektinhallinta: Asana, Trello, Float, Monday, ProofHub, Basecamp
  • Pilvipalvelut tiedostojen jakamiseen: G Suite, Dropbox, Box

Osa työkaluista on maksullisia, mutta suurta osaa voidaan hyödyntää täysin ilmaiseksi. Nina suosittelee kokeilemaan ennakkoluulottomasti eri vaihtoehtoja.

Filosofian Akatemian sisältöjohtaja Karoliina Jarenko kertoo miten saat etäkokouksista innostavampia:

Karoliina Jarenko

Karoliina suosittelee panostamaan kokouskokemukseen ja psykologisiin seikkoihin etäkokouksia suunnitellessa.

  • Laita videokuva päälle! Saat yhteydestä paljon intiimimmän ja syvällisemmän.
  • Kysy alkuun kuulumiset kaikilta. Tällä edesautat sitä, että jokainen uskaltaa avata suunsa palaverin aikana.
  • Jaa muistio pilvipalvelun kautta siten, että kaikki näkevät sen ja pääsevät päivittämään muistiota.
  • Yritä jakaa puheenvuoroja siten, että useampi ihminen käy läpi agendan eri kohtia. Näin palaverista ei tule yhden ihmisen vetämää monologia.
  • Lopeta etäkokous tuttuun rituaaliin esim. kysymällä kaikilta fiilikset tai nopea palaute palaverista.

 

Huh, tulipas tästä tuhti paketti vinkkejä markkinoinnin ja etätyön sujuvoittamiseen. Tehdään jatkossakin hyvää markkinointia haasteellisista ajoista huolimatta. Hyvää vointia ja tsempit etätyöhön!

// Maria

No Comments

Post A Comment