Maria Sillanpää - Bonfire Agency - vaikuttajamarkkinointi

Miksi B2B-yritysten kannattaisi hyödyntää vaikuttajamarkkinoinnin mahdollisuuksia?

Tuloksellista vaikuttajamarkkinointia on tehty Suomessa jo vuosia B2C–brändit ja tubettajat edellä. Vahvojen henkilöbrändien ja oman toimialansa edelläkävijöiden vaikuttajien joukko on luonut otollista pohjaa laajentaa vaikuttajamarkkinointia myös B2B –maailmaan.

Moninaiset vaikuttajat ovat tänä päivänä hyvin tärkeitä medioita ja mielipidevaikuttajia meidän jokaisen arjessa. Myös yritysten markkinointipäättäjät ovat alkaneet herätä tähän vaikuttajien ja heidän luomien medioiden murrokseen, ja vaikuttajamarkkinointi nähdäänkin yhä useammassa yrityksessä kaikista tärkeimpänä tapana markkinoida yrityksen tuotteita ja palveluita.

Hyvin toteutettu vaikuttajamarkkinointi on tehokas tapa vaikuttaa tietyn kohderyhmän asenteisiin ja ostokäyttäytymiseen

Nielsenin globaalin tutkimuksen mukaan 77% ihmisistä on valmiita kokeilemaan tuotetta tai palvelua, jota samaistuttava henkilö suosittelee. Hyvä vaikuttaja on sellainen, jonka asiantuntemukseen ja mielipiteisiin luotetaan kyseisellä toimialalla yhtä paljon kuin hyvän ystävän tai kollegan suosituksiin.

Tärkeää on, että sisältöyhteistyöhön valittu vaikuttaja jakaa yrityksen kanssa saman kohderyhmän sekä arvot ja että vaikuttajalla on riittävä määrä seuraajia omissa kanavissaan. Tyypillisesti vaikuttaja tuo korvausta vastaan esiin yrityksen tuotteita tai palveluita omissa somekanavissaan, kuten Instagramissa, YouTubessa tai blogissa. B2B-puolella kanavavalikoima laajenee luonnollisesti Twitteriin ja LinkedIniin. Hyvin toteutettu vaikuttajamarkkinointi on erittäin tehokas tapa vaikuttaa tietyn kohderyhmän asenteisiin ja ostokäyttäytymiseen.

Mihin vaikuttajamarkkinoinnin tuloksellisuus sitten oikein perustuu?

Mielestäni vastaus tähän on melko yksinkertainen: Ihmiset kiinnostaa, yritykset eivät. Olen huomannut, että esimerkiksi Twitter-viestit saavat tyypillisesti työntekijöiden henkilökohtaisilta Twitter-tileiltä monta kertaa enemmän reaktioita, kuin yritystililtä tehdyt tismalleen samat postaukset. Tämä on mielestäni yksi erinomainen todiste siitä, että olemme kiinnostuneita ihmistä; heidän ajatuksistaan ja tunteistaan enemmän kuin jähmeistä yritysbrändeistä, jotka ovat usein kovin hajuttomia ja mauttomia.

BtoB-yritykset tarvitsevat uusia markkinointityökaluja nyt enemmän kuin koskaan

Muutaman viimeisen vuoden aikana lähes kaikki yritykset ovat alkaneet panostaa sisältömarkkinointiin. Tämä on johtanut siihen, että yritysblogeja ja muita somesisältöjä tehdään nyt niin paljon, että massasta on vaikea erottua.

Markkinointialan ammattilaisena oma somefiidini täyttyy yritysblogeista ja muista sisältöpostauksista, jotka kaikki muistuttavat toisiaan. Oikeasti yritysviestintä tarvitsisi tunteisiin vetoavia tarinoita, kasvoja ja mielenkiintoisia persoonia sisältöihinsä. Siloteltu tuotelöpinä ei kiinnosta ketään. Tällainen perusvarma sisällöntuotanto hukkuu usein massaan, eikä saavuta toivottuja tuloksia. Siinä vaiheessa, kun sisältöihin ja yritysviestintään tuodaan toimialan kovimpia vaikuttajia puhumaan omilla kasvoillaan ja asiantuntemuksellaan, syntyy kohderyhmässä taatusti haluttuja reaktioita.

Voimmeko auttaa sinun yritystäsi tavoittamaan kohderymänne autenttisella ja kiinnostavalla tavalla? Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää vaikuttajamarkkinoinnista!

Maria

Kirjoittaja on Bonfire Agency Oy:n markkinointijohtaja ja perustajaosakas

 

Ota yhteyttä

Maria Sillanpää

Maria Sillanpää

Jaa kirjoitus somessa